Ystäväni lämminvesivaraaja tekee kuolemaa

Se tuppaa usein olemaan niin, että Murphy tulee taloon ja pistää asia kerrallaan laitteita mäsäksi, kun yksi on ottanut ja kuukahtanut. Ensin sammui liesituulettimen valo ilman sen suurempaa dramatiikkaa, mutta osasin jo aavistaa, että kohta tulee jotain muuta. Tämä tapahtui siis viime vuoden marraskuussa. Taisi olla seuraavana päivänä, kun huomasin, että lämminvesivaraaja vuotaa. Korjaaja kävi, mutta vain toteamassa vian ja kertomassa, että vikaa ei voi korjata. En muista mikä oli vika, mutta varaaja on kuitenkin vaihdettava. Pelkäsin hieman, että varaaja räjähtää paineesta - mutta muutin ajatukseni toisiksi etten houkuttelisi tuollaista pientä katastrofia elämääni. Hippi on hippi remonttihommissakin :D.

Eipä siinä mitään. Halusin tutkia varaaja-asioita rauhassa, jälleen kerran asiaan paneutuen ja opiskellen. Toisaalta mikään äärimmäinen kiire ei asialla myöskään vielä ollut, koska tiputus oli melko pientä. Laitoin kylppärin nurkkaan toisen sankon ottamaan vastaan varaajasta tippuvaa vettä. Toisen siis...ensimmäinen sankko on ollut varaajan alla jo vuosia (?) ennen minun asettumistani näihin neliöihin. Varaajan varoventtiilistä tippuva vesi menisi muuten pitkin lattioita - lattialle jossa ei ole kaatoja. Parempi pari sankkoa siis kuin yksi riemukas kosteusvaurio, puhumattakaan märistä sukista jokaisen vessapyrähdyksen jälkeen. Ei tuo sankko systeemikään mikään ihanteellinen ole, kun sankossa seisova vesi kosteuttaa sisäilmaa joka tapauksessa. Eikä ne sankot mitään esteetikon päiväunia ole ulkonäöllisestikään. En myös tosiaan jaksa/muista joka päivä tyhjentää vedenkeräyslaitteitani. Toki tarkan markan, siis euron, tyyppi käyttäisi veden esimerkiksi vessanpöntön huuhteluvetenä eikä vetäisi vessaa koskaan. En ole niin pitkällä säästömaniassa. Ainakaan vielä.

Ensimmäinen vuotokohta

Ei ole räjähtänyt varaajani ei - kuoleman korinaa luulen kyllä tätä nykyä kylpyhuoneen kaakeleista kaikuvan. Tiputus on nytsillään melko runsasta. Viikon jos on poissa niin 10 litran sankko on täynnä. Ja koska olen melko usein poissa kotoa pidempiä aikoja niin riski alkaa olla vähän turhan suuri... Lisäksi vettä tihkuu uudesta kohdasta, joka vaatii alleen kolmannen sankon :D. Tiputus ei siis lakkaa, vaikka vettä ei käyttäisikään kuten on asian laita varoventtiilistä tihkuvan veden suhteen. On tullut aika tilata uusi varaaja. Varaajan ikä on yleensä n. 10 vuotta ja melko tarkalleen sen ajan entinen varaajani onkin palvellut. Kun uusi varaaja saapuu niin siitä vedetään asianmukainen putki suoraan lattiakaivoon, että varoventtiilin tiputusta ei tarvitse enää ohjata sankkoon. Samalla on tarkoitus katsoa, että varaaja on sillä tavalla seinässä kiinni, että sen saa naamioitua aikanaan kaapin sisään. Samaan kaappiin olisi tarkoitus tehdä myös siivouskomero.

Toinen vuotokohta

Siivouskomeron piti tulla alunperin keittiöön, mutta sille tai jääkaapille ei olisi ollut tilaa muualla kuin takan vieressä. Eikä sellainen ajatus houkuta yhtään, kun katselee nykyistä jääkaapin sijoittelua - takan vieressä siis. Takka pääsee paremmin oikeuksiinsa ilman vierustovereita eri aikakaudelta. Siivouskomeron rakentaminen alkanee kunhan keittiö on valmis tai kuka tietää...kenties siinä ohessa. Siivouskamoille, imurille jne. ei ole nimittäin mitään muuta paikkaa tällä hetkellä kuin avosäilytys milloin minkäkin huoneen nurkassa. Siivouskomeron saaminen oli ykkösasia mikä keittiöön piti tulla, mutta ei vaan saa mahtumaan nätisti mihinkään. Oli valittava joko se tai jääkaappi.

Ai niin - liesituuletin muuten alkoi hurisemaan varsin epäilyttävästi sen jälkeen, kun se valo ensin posahti. Hetkenä minä hyvänsä se hurahtanee viimeisen kerran. Onneksi sekin on ihan suunnitellusti menossa vaihtoon. Taitaa keittiökin tietää, että uudet laitteet on tulossa.

Kuvamateriaalia eri vaiheista

Elämä on mahdollista rempankin aikana. Pullat uunissa, kahvi keitetty, pyykkiäkin pesty :).

Siinä on nyt pinkopahvit ja tapettia eri aikakausilta. Alta on tarkoitus ottaa hirsiseinä esiin.

Tuli taitava apuri ja tehtiin tämmönen keikautus.

Normisotku

Rupesi turhauttamaan, kun hanaa ei voinut irrottaa ja paneeleihin ei päässy käsiksi niin päätin purkaa kaapin tiskialtaan ympäriltä pois.

Victorinox Multitool ja humoristinen minisahaus.

Paneeleista pystyi jo ennen irroitusta päättelemään, että oviaukkohan se siellä alla vartoo...

Kaakelit lähti siististi levynä alas, mutta pumpulit piti tunkea korvakäytävään niitä irti paukuttaessa.

Hippahei!

Long time no see ja sitä rataa... Mainitsin tuossa aiemmin, että haluaisin keittiööni pientä intialaista vääntöä tai jotain sinne päin... Nyt näyttää siltä, että intialaista vääntöä ei löydä muualta kuin katsomalla kuinka hitaasti kaikki valmistuu. Olen kova tyttö tuumailemaan. Jotenkin minua rupesi kovasti ahdistamaan myös yksi aiempi ajatus remontin valmistumisesta parissa viikossa. En ole varma olenko siitä maininnut tässä blogissani aiemmin. Ajattelin, että minun remonttini kulku ei ole samanlainen kuten usein (kuulopuhetta ->), että projekti venyy ja venyy niin kauan, että hermot tai kukkaro/molemmat eivät veny enää yhtään. Jälkimmäinenkään skenaario ei ole tavoite, mutta minulla on kyllä pelottavan ? hyvä taito elää epämääräisissä olosuhteissa, pitkäpinnaisesti. Onnellisena ja hermostumatta. Asiaan vaikuttaa kenties se, että omaan mm. hyvän mielikuvituksen. Aiemmin tänään tiskasin astioita pesuvadissa kylppärin lattialla kyykkien siinä kuin...ja nyt siirtymä mielikuvitusleikkiin...afrikkalainen nainen joen varrella. Ajatuksissani aurinko paistoi ja usean pyykkääjänaisen iloinen puheensorina kantautui vastarannalle kuulostaen ampiaisparven pörinältä. Tai vaihtoehtoinen mielikuva itsestäni ihan tässä todellisuudessa, tiskaamassa mökin rannassa kuumana kesäpäivänä. Kumpikin käy :). Arkinen asia tuntuu heti paljon kivemmalta tätä metodia käyttäen. Aikuinen on terve kun se leikkii.

Tavallaan tämä tilanne, hidas eteneminen, ei yllätä minua lainkaan, sillä tähän astisen elämäni aikana en ole saanut sisustettua valmiiksi yhtään kotia. Tai kenties olenkin pari, mutta vain jonkinlaisen sisältä painavan äänen vuoksi. Sitten kaikki on käynyt äkkiä ja en ole oikein ikinä täysin tyytyväinen mihinkään. Tajusin keittiöpsykologisoidessani itseäni keskeneräisten asioiden ympäröimänä, että olen nyt keskellä sellaista projektia josta olen haaveillut jollain tasolla koko ikäni. Tavallaan se on ilmeistä ja olen siitä jollain tasolla puhunutkin aiemmin...Joka kodin asuntomarkkinat-fanitus jne. Siihen päälle vielä sisustusohjelmat yms. Lapsesta aikuiseksi saakka olen piirrellyt pohjapiirustuksia huoneista, asunnoista ja rakentanut niihin elämääni - milloin ensiasuntoon, milloin opiskelijaboksiin ja milloin mihinkin. Nyt olen suunnitellut valeseiniä ja ratkonut teknisempiä ongelmia ja nauttinut aivan hulluna. Toisaalta minua jotenkin hirvittää ajatus valmiista kodista... Onneksi tässä talossa on keittiön jälkeen jonossa moni muu projekti! Olen myös muuttamisen raskassarjalainen. Ennen tätä ihan omaa kotia muutin keskimäärin kerran vuodessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Liikkuva luonne...mutta väsyin siihen, että kaiken muun liikkumisen rinnalla myös koti siirtyi. Halusin tukikohdan johon olisi aina kiva palata ja jonka jokaisessa nurkassa leijuisi onni- ja ilopölyä. Ja noita pölyjä on riittänyt ihan sen perinteisenkin pölyn rinnalla. Enkä puhu nyt mistään kriminalisoiduista valkoisista jauheista :D.

Tarkoituksena on saattaa tämä projekti loppuun, mutta itselleni ominaisella tavalla eli tuumaillen - tuumailu on tässä tilanteessa kunnioitusta vanhaa kohtaan. Kunnioitusta tämän talon 140 vuotista historiaa kohtaan. Ja kunnioitusta myös sitä kautta, että en tiedä yhtään mitä teen :D. On opeteltava sitä mukaa, kun hommia tulee eteen. Sitä miettii myös samalla minkälaisia ihmisiä tässä on pitkin matkaa asunut. Ihan kuin seinissä olisi lukematon määrä tarinoita kuin kirjassa jonka paneelikansi on nyt avattu. Haluan tehdä myös aikaa kestäviä valintoja. Joitain realiteetteja on kuitenkin otettava huomioon. Ja yksi on harmillisen normaalit yhden ihmisen tulot. Kokopuinen keittiö jää nyt siis vain unelmaksi ellei sponsori saavu ja pian!

Kaapit on nyt siis purettu, viety pois kierrätykseen ja osa kaatopaikalle. Edessä seisoo paneeleista riisuttu seinä, jota käyn lukemaan juuri nyt. Haalarit niskaan siis ja huivi hengityssuojaimeksi - pölyn määrä on nimittäin melkoinen. Jos tietäisin sen olevan onnipölyä niin purkittaisin ja myisin turisteille, mutta hieman epäilen... "Onnipöly - joka värjää räkäsi mustaksi" ei ehkä olisi kovin myyvä mainoslause.