maanantai 3. tammikuuta 2011

Kukkuu!

Hyvää uutta vuotta 2011! Tulkoon tästä oikea remontoinnin unelmavuosi ja menköön kaikki suunnitelmien mukaan sekä alittukoon budjetti. Kesäksi toivon hyviä ulkomaalauskelejä!

Mitä keittiöön kuuluu? Tilanne on nyt siis sellainen, että ensi viikon aikana saan ensimmäiset tarjoukset keittiön kaapistojen asennustöistä ja muusta oheistyöstä. Kuten tuossa jo aiemmin kommentoinkin kyselyyn remontin etenemisestä niin hitaasti etenee... Mieluusti käyttäisin suuren osan ajastani muuhun kuin leipätyöhöni mikä omalla kohdallani on yötyötä. Kauhistuttava tosiasia on sen myötä se, että olen puolet kuusta ja siten myös puolet vuodesta koomassa eivätkä mitkään asiat etene silloin.

Sen verran olen aikataulujani rukannut, että tammikuun lopulla alkaa keittiön repiminen, raastaminen, maalaaminen ja muu tuunaaminen sekä sellainenkin säätäminen josta en varmaan edes vielä tiedä mitään. (ammattisanasto on minulle vierasta). Kaapistojen asennus, sähkö- sekä putkityöt olisi tarkoitus sitten aloittaa viikolla 6 tai 7. Putkimies on muuten se joka puhuu vain englantia :). En tiedä tarvitseeko minun osata putkistosanastosta muuta kuin "Dishwasher here, sink there - do the blumming, please."? Ai niin... "How much does it cost?" Jos tulee tenkkapoo niin sitten voinen käyttää kehonkieleni tukena Method Putkistoa :D.

Edellisessä postauksessani mainitsin kylppäriremontin siirtymisestä hamaan tulevaisuuteen. Mutta...veljeni tiesi käydessään kertoa kaakelimaaleista joilla voisi edullisesti tuunata vessan kivempaan kuosiin. Tutkin asiaa ja kaakeleitani tarkemmin ja siinä voisi olla paljonkin ajatusta. Seinissä oleva laatta on isoa, melko vaaleaa ilman mitään boordikammotuksia ja valkeaksi maalaamalla siitä voisi saada tosi raikkaan näköisen. Laattoja voisi myös tarvittaessa tuunata persoonallisemmiksi laattatarroilla joita on nykyään joka lähtöön. Tai käyttämällä sabluunamaalausta! Suihkukaapin ja allaskaapin voisi vaihtaa myös ja teetättää lattialle tiikistä puisen pinnan sellaisena irrotettavana, ritilämäisenä ratkaisuna. Laattamaali ei siis sovellu lattiapintoihin käytettäväksi. Lattia on etenkin talvella todella kylmä, koska siinä ei ole lattialämmitystä ja eristykset ovat huonot kauttaaltaan.  Puinen pinta voisi olla jalan alla kivempi ja lämpimämpi. Onnea on saada apua ja vinkkejä, kun oma pää ei kaikkeen taivu. Hyvä, että olen oppinut sitä myös pyytämään, koska se ei ole ollut aina kovin helppoa. Yksin tekemisen suurin haaste on minulla henkisen tuen saamiseen liittyvä erityinen ponnistelu, jonka uskoisin puuttuvan kaksin tai ison porukan voimin rakentavilta.

Olenko muuten sanonut jo, että kylpyhuone/wc sijaitsee yläkertaan menevän portaikon alla ja todennäköisesti jokainen pieru kuuluu siellä kävelevän ihmisen korvaan :D. Ah, idylli Porvoossa on kuitenkin niin mahtava, että tuollaiset pienet seikat eivät tätä autuutta muuta. Ja rappusissa ei ole sentään jatkuva trafiikki, kun yläkerrassa asuu vain yksi ihminen. Kun liikettä kuuluu - pidätän pierua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti