Seuraavana oli vuorossa hirsien rakojen tilkitseminen paitsi eristystarkoituksessa niin myös esteettisistä syistä. Oma seinäni on osittain puolikylmään eteis/porrastilaan päin. Neuvot ja niksit tähän hommaan löytyivät mistäs muualta kuin nettiä tutkimalla :). Ohjeistukseen kuului nimenomaan se, että ennen kuin hirsiä rupeaa pesemään (palaan tähän myöhemmin) niin välit on syytä tilkitä ensin. Vanhat eristeet nimittäin murenevat ja tekevät sotkua/pölyä aika lailla. Hengityssuojain oli ainakin itsellä tässä urakassa tarpeen. Jo pinkopahvien irroituksessa pölyt kävivät tämän astmaatikon henkeen ja myös apumiehen henkeen, vaikka tällä ei mitään keuhkovammoja ollutkaan. Sormien mustenemisesta saattoi myös päätellä hirren likaisuusasteen. Puolentoista vuosisadan aikana kertynyt pöly ja noki olivat myös tehneet tehtävänsä.

Pellavariveen laittoa varten on olemassa ihan omat työkalunsa, mutta ei ollut kovin järkevää hankkia muutaman kympin arvoista sepän takomaa riverautaa yhden seinän tilkitsemistä varten. Siispä hieman soveltaen omia laadukkaita (hehheh) työkalujani selvitin homman mallikkaasti. Ainoastaan tuon vanhan todella tylpän taltan hankin Porvoon Wanhasta Rautakaupasta neljällä eurolla yhdessä riveen kanssa, joka on siis viereisessä kuvassa kerällä. Viikonloppuvasara toimi tässä(kin) hommassa oikein hyvin ja luotettavasti :D.
Myös ihan omien nakkisormien käyttö oli tarpeellista tässä hommassa. Pienet sormet olivat tässä hommassa yhtä näppärät kuin vain voi jossain aasialaisessa lapsityövoimatehtaassakin kuvitella olevan. Ei sillä, että lapsityövoimassa olisi yhtään mitään kannatettavaa. Ei ei suinkaan.
Seuraavassa pieni ohjeistus sille kuinka minä riveen kanssa toimin:
Ensinnäkin vanhan eristeen rapsuttaminen kokonaan pois ei ole tarkoitus. Sitä voi tiivistää naputtelemalla sitä syvemmälle hirsien väliin esim. tuollaista tylppää talttaa apuna käyttäen. Välillä kuitenkin terävämpi ja ohuempi lapainen taltta on näppärämpi jos hirsien väli on pieni ja ahdas. Että jäljestä tulee siisti niin joissain kohdin voi joutua rapsuttelemaan enimpiä vanhoja eristeitä pois, että uuden eristeen saa pysymään napakasti hirsien välissä ettei se ikään kuin roiku tursottaen vanhan eristeen päällä. Rivettä saa menemään joihinkin väleihin sellaisenaan ilman, että sitä tarvitsee käsin ohentaa/venyttää/vanuttaa huokoisemmaksi. Hirsi saattaa välillä myös ikään kuin syödä eristettä sisäänsä, mutta ei ole välttämättä ainakaan sisäseinien kohdalla tarkoituksenmukaista yrittää saada koko väliä täytettyä. Ei ainakaan tällä kapeammalla 50mm pellavanauhalla. Tilanteen mukaan siis on toimittava ja homma on kyllä melko helposti opittavissa ihan tämmöiseltä aloittelijaltakin. Ainut mitä pitää oikeastaan varoa on, että ei riko hirren pintaa liian terävillä työkaluilla. Vanhat tylpät puukot, taltat ja muut vastaavat mielestäni vapaasti sovellettavissa olevat työkalut (kuten itselläni myös ruumeisseli :D) käyvät siis hyvin eikä erikoistyökalujen hankkiminen ole tarpeen näin pienessä hommassa.
Tee näin: Voit tehdä pitkänkin pätkän kerralla, mutta harvoin väli kai on niin tasaisesti saman suuruinen, että nauhan voi lätkäistä hirren väliin "suoraan rullasta" periaatteella. Jos ja kun hirren väli on sopivan siisti uutta eristettä varten, repäise rullasta sopivan mittainen pala pellavanauhaa ja naputa se toista laitaa myöten hirren väliin napakasti kiinni. Nauhasta tulee vähän niin kuin räystäs sen toisen laidan noustessa ylös nauhan pingottuessa paikalleen. Taita "räystäs" alas ja naputa sen reuna hirren väliin siten, että nauha muodostaa kapean "makkaran". Sen jälkeen naputtele nauha tiiviisti paikalleen tasaisesti reunoja pitkin. Itse käytin tässä hommassa pääasiassa sitä kapeampi lapaista ja hivenen terävämpää talttaa ja viimeistelin homman tylpällä taltalla sitten, kun nauhan molemmat sivut olivat hirren välissä. Lopputuloksen pitäisi minusta näyttää jokseenkin tältä:
![]() | ||||
Uusi eriste on siisti ja lähes huomaamaton |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti